lauantai 18. toukokuuta 2013

Villa Sisu: Sauna - Hiidenpesä

"Jos ei sauna, terva ja viina auta, niin tauti on kuolemaksi" näin sanoo vanha sananlasku ja meidän saunamme selkänoja. Teksti on jyrsitty tervaleppälauteiden selkämyksiin laudetoimittajillemme Erikoispuu Parkkisen toimesta.

saunaruno

Saunomme paljon ja halusimme saunan olevan sellainen paikka, jossa viihdytään. Yksi tärkeimmistä asioista saunaa mietittäessä oli tietenkin löylyt. Kiuas on ensimmäinen kiintokaluste, jonka kotiimme valitsimme. Kävimme testisaunomassa Farmtoolsin Aino-kiukaan jo viime vuoden elokuussa ja valinta oli selvä. Ihanat höyrylöylyt antava helppokäyttöinen sähkökiuas. Testisaunomisesta voi lukea täältä. Kiuskivet meille saapuivat Sauna-Euroxilta ja aikamoinen läjä kiviä kiukaaseen mahtuikin. Aino-kiukaassa kivien oikea(väljä) ladonta on erityisen tärkeää parhaimpien löylyjen saamikseksi ja Farmtoolsin Johanna kävikin auttamassa meitä ja latomassa kivet, kuten kuuluu.

Aino-kiuas

Aino-kiukaan yhteistyökumppanina meille löytyi myös rohkea ja luova sekä äärimmäisen taitavaa käsityötä tekevä laudetoimittaja: Erikoispuu Parkkinen. Sauna on kotimme sydän ja aivan mieletön! Olemme nimenneet saunan Hiidenpesäksi, koska näin älytön kokonaisuus tarvitsi arvoisensa nimen.

Villa Sisun Hiidenpesä

Saunan kuusipaneelit on Hyvinkään Puutavarasta ja käsittelimme ne itse Tikkurilan Supi Arctic Kemillä. Supi saunasuoja ohennettiin 50/50 veteen ja siveltiin paneelin pintaan kahteen kertaan. Lopputulos on tumma ja hieman kimmeltävä sinisen metallinen. Myös lauteiden tummat osat on käsitelty näin.

Lattiasta löytyy Kaakelikeskuksen Dot metalic silver 10 x 10 -laatta, joka jatkuu koko saunaosaston lattiassa. Laatta on upea tumman ja hopeanhohdon sekoitus, jonka valaistus kruunaa.

Kattovalaistukseksi halusimme tähtitaivaan ja suht suureen saunaan valitsimme Cariitin 23-kuituisen Led-projektorilla toimivan kuitusarjan. Koko talomme valaistus on toteutettu Ledeillä, emmekä halunneet saunassakaan poiketa asiasta. Tämä valo itsessään on tunnelmallinen ja rauhallinen.

Lisäksi saunassa on toinen räyhäkkäämpi valaistus lauteisssa ja selkänojissa. Valaistus on Erikoispuu Parkkisen käsialaa, siinä missä itse lauteetkin. Katto- ja laudevalot toimivat eri katkaisemiseen, joten tunnelmaa on helppo muuttaa mielialan ja tarpeiden mukaan. Lauteiden valot on toteutettu MariMills led-nauhalla, selkänojat keltaisella ja välitila punaisella. Välitilan liekit on saatu loistamaan valoa jyrsimällä naarmuuntumattomaan polykarbonaatti levyyn liekin ääriviivat ja hiomalla liekit ääriviivojen sisäpuolelta. Tätä taidonnäyttettä ei voi kuin ihastella!

Parkkinen on päästänyt luovuutensa valloilleen ja saunamme lauteet on viimeistä piirtoa myöten täydelliset. Selkänojiin on jyrsitty saunaruno, kiukaan suojaritilän päälle on tehty tölkin paikka, tervaleppälauteet ovat extra-leveät ja kestävät. Mittatilaustyönä tehdyt lauteet kiertävät koko saunan, joten hukkatilaa ei saunasta löydy. Näin on saatu riittävän tilavat lauteet isommallekin porukalle. Lauteiden rakenteet on tehty niin jykeviksi, että lauteilla voi vaikka tanssia jos siltä tuntuu. Saunassa, kuten muuallakin talossa voi vaivatta nauttia myös musiikista, joka raikaa löylyhuoneeseen Genelecin seinään upotetun kaiuttimen ansiosta.

Sihijuoman paikka

Lieskat lauteiden välitilassa

Löhökulma



Mistä Hiidenpesään saatiin tarvikkeet?

Lauteet, Erikoispuu Parkkinen






Kiuas, Farmtools Oy, Aino-Kiuas






Äänentoisto, Genelec







Saunasuoja, Tikkurila

Seinät, Hyvinkään puutavara

Ovi, Hietakari Yhtymä Oy

Kattovalaistus, Cariitti,

1 kommentti:

  1. Hei!

    En tiedä vieläköhän tätä luette, mutta minua jäi kiinnostamaan miten toteutitte nuo musiikkisysteemit saunaan? Onko musiikkilähde sauna-/kylpyhuonetiloissa vai jossakin muussa huoneessa ja kuinka musiikkia ohjataan saunasta käsin? Itselläni on tulossa saunaremontti nyt kesällä ja toiveena olisi itsellekin toteuttaa saunaan jonkinlainen musiikkisysteemi. Huononlaisesti on googletin tähän asiaan auttanut tai sitten en ole osannut etsiä, mutta tosiaan tuo musiikin lähde olisi hakusessa. Googlesta löytyy paljon sellaisia toteutuksia, joissa musiikkia soitetaan vahvistimen ja cd- tai mp3-soittimen tai tietokoneen kautta viereisestä kodinhoitohuoneesta piuhojen avulla, mutta meillä ei ole saunan vieressä kuin aulatila ja kylpyhuone, joten meille tuollainen systeemi ei onnistu, koska en niitä vahvistimia sun muita siihen aulaan halua. Siksi kiinnostaisi miten olette teillä tämän homman toteuttaneet?

    Hyvää kevään jatkoa :)!

    VastaaPoista