sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Puiden merkkailusta...

Hyvä Hyvinkään kaupunki! Kiitos. Ilmoititte, että saimme merkitä pihamme takapuolelle jäävään "taajamametsään" puut, jotka olisi hyvä jättää tai kaataa. "Merkkaatte sinisellä ne mitkä lähtevät ja punaisella ne mitkä jäävät." Tarkoitus on tehdä mäntyvoittoinen taajamametsä. Ei mahdollisuutta sopia tapaamista arboristin kanssa. Ei kerrottu milloin rouva tai herra käy valitsemassa puut jotka kaadetaan. "Kyllä hän siellä alueella liikkuu." Ei muuten liikkunut silloin, kun me olimme tontilla. Meillä on molemmilla päivätyöt ja niin taitaa olla arboristillakin, kas kummaa ettei siis osuttu samaan aikaan paikalle. Meille annettiin vain siniset ja punaiset nauhat: Muka mahdollisuus vaikuttaa. Pyh.

Me rakastamme aurinkoa. Aurinkoa joka suomen kesässä valitettavan vähän näyttäytyy. Toivoimme, että puita kaadettaisiin sen verran, että pihallemme paistaisi aurinko ja hieno näkymä avautuisi alas pellolle. Jätimme kuitenkin punaisiksi merkittyinä hyväkuntoisia mäntyjä, kun mäntyjä oli tarkoitus alueelle jättää.. Jos katsastaa talomme etupihalta maisemaa, suuria mäntyjä onkin siellä täällä. Mutta takapihalta näkymä tuleekin olemaan aivan toinen. Illta-auringon ja kauniin peltomaiseman suuntaan jätettiin kaksi metsäkaistaleen suurinta puuta, jotka ovat koivuja! Mikä idea kaataa mänty vierestä ja jättää koivu tilalle, jos mäntymetsikkö oli tarkoitus tehdä? Harvennuksen jälkeen koivutkin saavat  huomattavasti enemmän ravinteita, joten kasvu on taattu. Me emme suinkaan olleet ainoita, joiden toiveita ei kuunneltu. Naapuriemme tontin laitaan jätettiin koivujen lisäksi nuoria haapoja. Suorastaan nerokasta. Aivan turhaan vaivasi kaupunki messualueen tulevia asukkaita "puiden merkkaamisella". Olisivat vaikka laittaneet nauhoituksen visiointiin kuluneet tuntinsa ja kurnunsa ryhmätiloihin tai päiväkotiin.





Koivut ja olkkarin ikkuna

maanantai 24. syyskuuta 2012

Sataa, sataa, ropisee


Kuinka voisikaan sanoin kuvailla eilistä tunnelmaa.. Vettä satoi aivan koko päivän ja kaatamalla. Katolla pressut ottanut talteen satoja litroja vettä. Pressuista vesi valui putouksen lailla talomme sisäseiniä pitkin alas. Rakennusmateriaali siporex imee vettä itseensä sienen lailla ja alkaa olemaan nyt vissiin niin täynnä vettä kuin on sietokykyä. Kömmi siinä sitten poran kanssa pressujen alla, kun tuuli tempoo pressuja sinne tänne ja välillä hulauttaa niskaan kunnon satsin kylmää vettä. Ah, tätä autuutta. Luontoäiti on päättänyt helliä meitä ja kaataa saavistaan juuri silloin, kun päivätyöt eivät haittaisi rakentamista. 


Kyllä hieman korpeaa, että rakennusluvan saantiin meni niin kauan. Jos oltais kuukausi aiemmin saatu luvat, olisi säästytty näiltä syyssateilta ja olisi katto pään päällä. Vaan ei auta itku. Jarno on porannut tänään vikat läpiviennit korkeammalle katolle, joten aluskatteen voisi laittaa viimein paikoilleen... Jos sitä nyt litimärälle katolle voi ylipäätään laittaa. Iltapuhteeksi käytiin vielä Heikin klanssa poraamassa sähköille viennit matalemmalle puolelle. Näin ensikertalaisina rakentamisessa on tullut vastaan jo jos jonkinlaista ylläriä. Päivistä loppuu nopeasti tunnit kesken, pimeä yllättää, luontoäiti koettelee ja ihan vaan perushommien handlaamiseenkin menee tovi ennen kuin ymmärtää miten joku asia kannattaa tehdä.


No, jotain positiivistakin. Meillä on ikkunatilaus tehty - sitä ei enää tarvitse stressata. Ikkunat tulee Glasierilta.

Saatiin viikonloppuna tehtyä etupihalle hyvin tilaa talkoovoimin. Kiitti Reijone, Neea ja Kilpi.

Aleksi on laittanut toimeksi takapihalla. Hommat etenee.

torstai 13. syyskuuta 2012

Aino - Kiuas

Tässä lupaamamme setti elokuun kiuastestistä ja tulevasta kiukaastamme, Ainosta.

Sisuun tulee sähkösauna helppoutensa vuoksi. Toivoimme kuitenkin kiuasta, joka tavoittelisi puukiukaan kosteita löylyjä, eikä olisi energiasyöppö. Netistä löytyi Farmtools Oy:n kehittelemä Aino-kiuas, josta emme aiemmin olleet kuulleetkaan. Aino lupaili energiatehokkuutta, pitkää ikää ja erilaisia löylyvaihtoehtoja valinnan mukaan - myös pehmeitä ja kosteita. 

Päästiin koesaunomaan Ainoa 20.8. ja löylyt olivat mahtavat! Toiveidemme mukaan kosteat. Sauna oli aluksi viileä, kuten oli kerrottu. Löylyä heitettäessä saunan täytti pehmoinen höyry. Kiuas sammutettiin miltei heti saunomisen alettua, koska lämpö tuntui sopivalta. Kiuas oli ollut päällä noin 40 minuuttia ennen kuin aloimme saunoa ja saunoimme puolisen tuntia. Koko tämän ajan saunassa oli lämpötila noin 70 astetta, joka sekin tuntui kuumalta kosteuden ansioista.

Energiatehokkuus perustuu kaiketi siihen, että kiuas sammutetaan siinä vaiheessa, kun saunominen alkaa, eikä kiuas ole turhaan päällä. Tämä nähdään todellisuudessa sitten käytännössä. Pääasia saunassa on kuitenkin löylyt ja ne tekivät ostopäätöksen. Meille tulee Aino!


Aino on neliskulmainen metallimötkö, joka kätkee sisäänsä 200kg kiviä, pehmeät kosteat löylyt ja lämmönvaraus perustuvat suureen kivimassaan. Ainossa sähkövastukset sijaitsevat kiukaan alaosassa omassa tilassaan. Näin löylyvesi ei pääse kuluttamaan vastuksia. Kiukaan pinta ei myöskään kuumene polttavaksi, mikä lisää käyttöturvallisuutta ja antaa paljon mahdollisuuksia kiukaan sijoittelulle. Kiukaan pintaan pystyy jopa liimaamaan tarran ja tämä rastihan me tietysti käytetään ja saadaan meille tuunattu kiuas;)

Ollaan todella iloisia, että löydettiin tämä kiuas! Suuret kiitokset Farmtoolsin Johanna Ratialle, joka järjesti meille saunaillan ja päästiin testaamaan tuote ennen ostopäätöstä.



keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Hyvin menee, mutta menkööt

Asennusporukka on laittanut harkot pinoon ja niistähän on muodostunut talo. Ehkä jo parin viikon päästä saadaan peltikatto mökkiimme päälle.. Ekat bileetkin on sitten vuorossa!;)

Auringossa ahertajia


Ikkunoille aukkoja..

Kattopalkit asennettuna

Patio olkkarin kulmalta kateltuna

Näkymä olkkarista  pääovelle

Perälle tulloo sauna

AINIIN.. Kaukolämpö on vihdoin tuonut putkensa paikoilleen, johan sitä viitisen viikkoa odoteltiin.. Nyt pääsee Aleksi takapihalle mylläämään.