keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Eteenpäin on menty.

Talon pohja on nyt siinä kunnossa, että anturoiden valaminen on tosiasia. Eilen käytiin huhkimassa salaojaputket- ja kaivot paikoilleen, talkooapuna toimi Reijonen, siitä vielä iso kiitos. Muutkin talon ulkopuoliset putkityöt alkaa olemaan kasassa. Laitoimme myös linjapukit pohjan asennushommia varten paikalleen ja lisäksi panimme tulevan lattiakoron muutaman mittatikun päähän näkyviin. Helpotti kummasti ymmärtämään tulevan talon kokoa ja sijoittelua.

Maatyöt ovat siis olleet käynnissä jo jonkin aikaa, rinnetontti pakotettiin talon osalta tasamaatontiksi ja Kaivuu Team Enroth onkin tehnyt hyvää työtä ja tonttimme alkaa muistuttaa hiljalleen suunnitelmaamme.

Tämän viikon maanantaina Hyvinkään Tieluiska oy:n auto kävi kippaamassa takapihallemme kasetillisen multaa ja päästäänkin pian todenteolla työstämään myös takapihaa. Risut ja ruusut tulille jo ennen talvea, niin hyvä tulee:)

Ehdittiin käydä myös pikavisiitillä tämän vuoden asuntomessuilla Tampesterissa. Käytiin tarkastamassa Jämerän tämän vuoden messukohteet ja lisäksi vilkaisimme muutamaa muuta mielenkiintoista kohdetta. Joitakin hyviä ideoita tarttui mukaan, mutta avajaisviikonlopun väenpaljous ajoi meidät karkumatkalle Tammerfestien pyörteisiin. Yllätys.

Hyvillä viiliksillä eteenpäin! :)

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Valmiinanne, paikoillanne, HEP!


Saimme viime viikolla vihdoin rakennusluvan!! Tällä viikolla pidettiin aloituskokous ja nyt alkaa tohina tontilla. Vierähtäneen kuukauden sisällä olemme saaneet asunnon myytyä ja suoritettua muuton rakentamisen ajaksi tilapäismajoitukseen. Tontilta on kaadettu vielä hieman lisää puita, kun toinen laita olikin merkattu väärin - tuli 69 neliötä lisää tonttia. Humuksetkin on kuorittu ja kuskattu pois. Alta paljastui hyvä kivinen moreenimaa. Kaikki on siis valmiina ensi viikolla starttaavaa talonpystytystä varten. Aikataulukin alkaa olemaan hiljalleen selvillä ja eiköhän talo saada vesikattoon syksyyn mennessä.

Meinasi kyllä usko mennä odotellessa rakennuslupaa... meni kaksi kuukautta hyvää rakennusaikaa täysin hukkaan. Puristetaan sitten toisesta päästä:) No, onpa ollut aikaa napsia myös muutama kuvakin tontilta.

TIMBEEEER!