sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Puiden merkkailusta...

Hyvä Hyvinkään kaupunki! Kiitos. Ilmoititte, että saimme merkitä pihamme takapuolelle jäävään "taajamametsään" puut, jotka olisi hyvä jättää tai kaataa. "Merkkaatte sinisellä ne mitkä lähtevät ja punaisella ne mitkä jäävät." Tarkoitus on tehdä mäntyvoittoinen taajamametsä. Ei mahdollisuutta sopia tapaamista arboristin kanssa. Ei kerrottu milloin rouva tai herra käy valitsemassa puut jotka kaadetaan. "Kyllä hän siellä alueella liikkuu." Ei muuten liikkunut silloin, kun me olimme tontilla. Meillä on molemmilla päivätyöt ja niin taitaa olla arboristillakin, kas kummaa ettei siis osuttu samaan aikaan paikalle. Meille annettiin vain siniset ja punaiset nauhat: Muka mahdollisuus vaikuttaa. Pyh.

Me rakastamme aurinkoa. Aurinkoa joka suomen kesässä valitettavan vähän näyttäytyy. Toivoimme, että puita kaadettaisiin sen verran, että pihallemme paistaisi aurinko ja hieno näkymä avautuisi alas pellolle. Jätimme kuitenkin punaisiksi merkittyinä hyväkuntoisia mäntyjä, kun mäntyjä oli tarkoitus alueelle jättää.. Jos katsastaa talomme etupihalta maisemaa, suuria mäntyjä onkin siellä täällä. Mutta takapihalta näkymä tuleekin olemaan aivan toinen. Illta-auringon ja kauniin peltomaiseman suuntaan jätettiin kaksi metsäkaistaleen suurinta puuta, jotka ovat koivuja! Mikä idea kaataa mänty vierestä ja jättää koivu tilalle, jos mäntymetsikkö oli tarkoitus tehdä? Harvennuksen jälkeen koivutkin saavat  huomattavasti enemmän ravinteita, joten kasvu on taattu. Me emme suinkaan olleet ainoita, joiden toiveita ei kuunneltu. Naapuriemme tontin laitaan jätettiin koivujen lisäksi nuoria haapoja. Suorastaan nerokasta. Aivan turhaan vaivasi kaupunki messualueen tulevia asukkaita "puiden merkkaamisella". Olisivat vaikka laittaneet nauhoituksen visiointiin kuluneet tuntinsa ja kurnunsa ryhmätiloihin tai päiväkotiin.





Koivut ja olkkarin ikkuna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti